Ei tapahtumia

Grafted Hands On -matkalla pääset mukaan Jumalan rakkauden työhön hyvin käytännöllisesti osallistumalla erilaisiin projekteihin, joissa autetaan israelilaisia, sekä juutalaisia että arabeja.

Hands On-matkat ovat upea tapa yhdistää huvi ja hyöty. Matkalla osallistumme ihan konkreettiseen auttamistyöhön tehden muun muassa puutarhatöitä ja kevyitä muuttohommia, siivoamalla huoneita ja pesemällä ikkunoita, viemällä avustuksia joko ruokana tai vaatteina, järjestämällä lastentapahtumia ja siivomalla puistoja.

Matkalla tutustumme myös Israelin maahan ja upeaan historiaan, vaikuttaviin turistikohteisiin ja nykytilanteeseen. Loistavat raamatunopettajat syventävät ymmärtämystämme Raamatun opetuksista. Moni Raamatun kertomus alkaa aivan toisella tavalla elämään paikan päällä.

Emme myöskään unohda lepoa ja hauskanpitoa. Kameliratsastus, jeeppisafarit, uiminen ja monet muut hienot kokemukset kannattaa tulla kokemaan ihan omakohtaisesti.

Tule mukaan ja anna oma panoksesi Israelin siunaamikseksi.

Grafted-lehtimajanjuhlamatkalla ryhmäläiset osallistuvat kiertueen lisäksi lehtimajanjuhlakonferenssiin Jerusalemissa. ICEJ:n järjestämät vuosittaiset juhlat ovat suurin turistitapahtuma Israelissa.

Lehtimajanjuhlille saapuu tuhansia kristittyjä ympäri maailmaa rukoilemaan Jerusalemin rauhan puolesta, ylistämään Herraan ja juhlimaan yhdessä kaikkien kansojen kesken. 

Lehtimajan juhla on loistelias juhla, jossa eri ihmiset tuovat oman osaamisensa Herralle. Upea musiikki, loistavat tanssit ja draamat, upeat lavasteet ja syvälliset saarnat takaavat loistavan juhlaviikon.

Lehtimajanjuhla on yksi tasokkaimpia juhlaviikkoja kristillisessä kentässä ja on todellakin kokemisen arvoinen tapahtuma niin nuorille kuin vanhemmillekin.

Grafted-lehtimajanjuhlamatka on upea yhdistelmä maahan tutustumista, juhlaa ja upeita ihmisiä. Matkalla tutustumme maahan kiertämällä sen upeita historiallisia kohteita. Luomme samalla kontakteja toisiin nuoriin, joita tulee ympäri maailmaa näille matkoille. Tasokas opetus on keskeinen osa matkaa ja tasokas lehtimajanjuhla on aina upea kokemus, vaikka useammankin kerran jälkeen.

Lähde mukaan kokemaan ainutlaatuinen matka hyvässä seurassa.

1229422713_54.jpg

Elisalle Israel on uskon peruskivi

Elisa Valo yhdistää Israelin ja tanssin ihan omalla tavallaan. Lue miten.

Liitetiedostot

Elisa Valo (205.1 kB)

Kuvat

1229422713_54.jpg 1229422762_54.jpg

Elisalle Israel on uskon peruskivi

Yhdelle tämän syksyn Grafted-leirin osanottajista Israel tulee aivan uudella tavalla todeksi ja eläväksi tämän lukuvuoden aikana.
Kaustisilta kotoisin oleva Elisa Valo , 25, astui lokakuussa Israelin kamaralle. Kuopiossa Savonia-ammattikorkeakoulussa tanssinopettajaksi opiskeleva Elisa viettää vaihto-opiskelijavuoden Jerusalemin musiikki- ja tanssiakatemiassa.
Elisan kiinnostus Israeliin heräsi teini-iässä uskoon tulon myötä. Hän huomasi, että Israelista puhutaan Raamatussa koko ajan, mutta meni pitkään ennen kuin hän sai siitä opetusta seurakunnassa. Raamattu avautuu ajankohtaisempana, kun ymmärtää uskon juutalaiset juuret.
– Israel on uskoni peruskivi: me olemme samassa liitossa juutalaisten kanssa. On sääli, että elämme niin erillään juutalaisista. Saisimme varmasti paljon, jos ammentaisimme sieltä enemmän.
– Monista asioista voidaan käydä oppikiistoja, mutta mikään uskon kriisi ei voi tehdä tyhjäksi Israelin asemaa, Elisa toteaa.

Tanssin kärkimaahan
oppia hakemaan


Elisa ihailee heprealaista maailmankuvaa, jossa ei ole vääristymiä kuten meillä vallitsevassa kreikkalaisessa maailmankuvassa. Hän toivoo oppivansa vuoden aikana ymmärtämään juutalaista kulttuuria. Heprean opiskelulla saa enemmän irti Raamatustakin.
Nuori tanssija haluaa solmia Israelissa myös ihmissuhteita.
– Sellaisia aitoja sydämen suhteita, että voisi jakaa elämää, lohduttaa ja vaikuttaa hyvää.
Nykytanssia pääaineenaan opiskelevaa Elisaa vetää Israeliin paitsi hengellinen kiinnostus, myös tanssin taso maassa. Israelilaisten lahjakkuus kohisuttaa tanssimaailmaa.
– Israelista tulee maailman parhaita nykytanssijoita, he ovat kuin toisesta maailmasta. Esitykset ovat tuoreita, teräviä ja paljaita. Israelin taide ei ole penseää, Elisa toteaa.
Hän kertoo, miten Kuopio Tanssii ja Soi -festivaaleilla yleisö osoitti seisaallaan suosiota israelilaisen tanssiryhmän esitykselle, joka käsitteli maapallon saastumista. Elisa tunnustaa itkeneensä.
– Jos jotain voisi imeä siitä tavasta tehdä tanssia, Elisa toivoo.

Terveisiä Jerusalemista

Elisa kertoo ensimmäisessä sähköpostissaan, että lentomatkasta alkaen hän on kohdannut ihmisiä, jotka ovat auttaneet häntä.
”Herra, miten oonkaan tässä!” nuori tanssija kertoo ihmettelevänsä, kun tutustuu paikkoihin uusien ystäviensä kanssa. Koulu alkaa pian ja silloin Elisa toivottavasti löytää rukoilemansa ”kunnon ylläpitämismahdollisuudet”, tanssisalit ja lenkkeilypaikat.
Elisa kirjoittaa vielä sähköpostissaan: ”Minulla on ollut tunne, että puolestani on joku tainnut rukoilla!” Muistetaan kaikkia niitä kristittyjä, jotka ovat Israelin kamaralla lohduttamassa Herran kansaa ja kertomassa rakkaudestamme Israelia kohtaan.

Anna Lehtinen