Ei tapahtumia

Grafted Hands On -matkalla pääset mukaan Jumalan rakkauden työhön hyvin käytännöllisesti osallistumalla erilaisiin projekteihin, joissa autetaan israelilaisia, sekä juutalaisia että arabeja.

Hands On-matkat ovat upea tapa yhdistää huvi ja hyöty. Matkalla osallistumme ihan konkreettiseen auttamistyöhön tehden muun muassa puutarhatöitä ja kevyitä muuttohommia, siivoamalla huoneita ja pesemällä ikkunoita, viemällä avustuksia joko ruokana tai vaatteina, järjestämällä lastentapahtumia ja siivomalla puistoja.

Matkalla tutustumme myös Israelin maahan ja upeaan historiaan, vaikuttaviin turistikohteisiin ja nykytilanteeseen. Loistavat raamatunopettajat syventävät ymmärtämystämme Raamatun opetuksista. Moni Raamatun kertomus alkaa aivan toisella tavalla elämään paikan päällä.

Emme myöskään unohda lepoa ja hauskanpitoa. Kameliratsastus, jeeppisafarit, uiminen ja monet muut hienot kokemukset kannattaa tulla kokemaan ihan omakohtaisesti.

Tule mukaan ja anna oma panoksesi Israelin siunaamikseksi.

Grafted-lehtimajanjuhlamatkalla ryhmäläiset osallistuvat kiertueen lisäksi lehtimajanjuhlakonferenssiin Jerusalemissa. ICEJ:n järjestämät vuosittaiset juhlat ovat suurin turistitapahtuma Israelissa.

Lehtimajanjuhlille saapuu tuhansia kristittyjä ympäri maailmaa rukoilemaan Jerusalemin rauhan puolesta, ylistämään Herraan ja juhlimaan yhdessä kaikkien kansojen kesken. 

Lehtimajan juhla on loistelias juhla, jossa eri ihmiset tuovat oman osaamisensa Herralle. Upea musiikki, loistavat tanssit ja draamat, upeat lavasteet ja syvälliset saarnat takaavat loistavan juhlaviikon.

Lehtimajanjuhla on yksi tasokkaimpia juhlaviikkoja kristillisessä kentässä ja on todellakin kokemisen arvoinen tapahtuma niin nuorille kuin vanhemmillekin.

Grafted-lehtimajanjuhlamatka on upea yhdistelmä maahan tutustumista, juhlaa ja upeita ihmisiä. Matkalla tutustumme maahan kiertämällä sen upeita historiallisia kohteita. Luomme samalla kontakteja toisiin nuoriin, joita tulee ympäri maailmaa näille matkoille. Tasokas opetus on keskeinen osa matkaa ja tasokas lehtimajanjuhla on aina upea kokemus, vaikka useammankin kerran jälkeen.

Lähde mukaan kokemaan ainutlaatuinen matka hyvässä seurassa.

liesl.jpg

Liesl Maas - tienraivaaja

Esittelyssä Grafted-työn kansainvälisiä johtajia. Ensimmäisenä esittelyvuorossa itseoikeutetusti Graftedtyön johtaja ja perustaja Liesl Maas.

Liitetiedostot

Ei tiedostoja tällä sivulla

Kuvat

liesl.jpg

Grafted-työ

Kuinka ja milloin Grafted alkoi?

Aloitin työn ICEJ:ssä vuonna 2000. Olin silloin 18-vuotias. Huomasin, ettei kovin monia nuoria aikuisia ollut mukana Israel-työssä. Tietoa Jumalan suunnitelmista Israelia kohtaan ja siitä miksi meidän kristittyinä tulisi rakastaa ja tukea Israelia näytti olevan enemmän vanhempien kristittyjen keskuudessa. Jumala puhui minulle siitä, kuinka tärkeää nuoremman sukupolven olisi ymmärtää omaa aikakauttamme sekä Israelin ainutlaatuinen osuus Jumalan pelastussuunnitelmassa.

Sain Herralta erityisen sanan nostaa esille nuoria kristittyjä, joista tulisi edelläkävijöitä Jumalan valtakunnassa. Saamani sana oli 1. Kuningasten kirjasta: valmistaa nuoret ruhtinaat eri puolilta maailmaa toimimaan Hänen Sanansa mukaisesti ja taistelemaan innokkaasti eturintamassa palavina rakkaudesta Jeesukseen. ”Maaherrain palvelijat hyökkäsivät ensimmäisenä” 1. Kun. 20:17.

Kun työnäky, työmuodon nimi ja tavoitteet oli rukouksin valmistelu, perustettiin vuonna 2003 Grafted – nuoret aikuiset -ohjelma. Nimi tuli Roomalaiskirjeestä ja grafted (oksastettu) kuvaa täydellisesti sitä, kuinka meidät pakanauskovat on oksastettu uskomme juutalaisiin juuriin ja siitä syystä olemme velvollisia seisomaan juutalaisen kansan rinnalla, tukemaan ja rukoilemaan tuon kansan puolesta Jumalan tekemän liiton ja heille antamien lupausten perusteella. 1. Moos. 12:3, Jesaja 40 ja Psalmi 122.

Mitkä asiat yhä innoittavat, sytyttävät ja yllättävät sinua Grafted-työssä?

Joka vuosi suunnittelemme Grafted-matkoja Israeliin. Kesällä on toimintamatka ja syksyllä Grafted-matka ICEJ:n jokavuotiseen lehtimajanjuhla-konferenssiin. Mainostamme matkoja netissä ja eri maiden osastojen kautta. Minua hämmästyttää jatkuvasti se, että monet nuoret aikuiset tulevat jopa seitsemättä kertaa mukaan seisomaan Israelin rinnalla ja rakastamaan ja tukemaan Israelia.

He innoittavat minua kuullessani heidän henkilökohtaisia kertomuksiaan siitä, kuinka Jumala on toiminut heidän elämässään ja kuinka he ovat tunteneet Jumalan kutsun tulla Israeliin, vaikka se maksaa heille oman loma-ajan menetyksen ja kovalla työllä ansaitut rahat.

Heidän kasvojensa näkeminen retkillä ja tieto siitä, että Jumala tekee ihmeellisiä asioita meidän elämässämme, kun palvelemme Häntä, saa minut innostumaan yhä uudelleen ja uudelleen. Näen heidän kauttaan kuinka hyvä Herra on ja kuinka uskollinen Hän on kaikille niille, jotka rakastavat Häntä riippumatta siitä missä päin maailmaa asumme.

Grafted-työssä tapahtuu hämmästyttäviä yllätyksiä monella tapaa, mutta parasta on kun kesän Hands on -matkalla yhdessä ryhdymme palvelemaan Israelin kansaa käytännön töissä. Rukoilemme aina ennen matkaa projektien puolesta ja palvelemme niitä ihmisiä, joiden luo tunnemme Jumalan johdattavan meitä. Silti on yllättävää nähdä kuinka Jumala koskettaa jonkun elämää näiden hankkeiden ja sydämestään Jeesusta palvelevien nuorten aikuisten kautta. Se ei koskaan lakkaa yllättämästä minua. Minua ei lakkaa innoittamasta ja yllättämästä se, kuinka Jumala haluaa meidän tekevän työtä Hänen kanssaan. Ja kun noudatamme Hänen tahtoaan, Hän toimii voimallisesti!

Mitkä ovat työn suurimmat haasteet?

Suurin haaste minulle on varmistaa joka vuosi, ettemme tee työtä saman suunnitelman mukaan kuin edellisen vuonna vain sen vuoksi, että se silloin toimi erittäin hyvin. On helppo rutinoitua tekemään matkojen ja hankkeiden suunnitelmat tai uutiskirjeet ja www-sivut saman vanhan kaavan mukaan, koska ne toimivat hienosti aikaisemmin. On haaste irtautua totutusta ajattelutavasta ja joka vuosi rukoilla ja pyytää Jumalalta Hänen jatkuvaa johdatustaan siitä, mihin suuntaan asioita täytyy muuttaa, laajentaa, poistaa ja uudistaa.

Mitä Grafted-työ on kymmenen vuoden kuluttua?

Grafted on ICEJ:n työmuoto, jonka tarkoituksena on nostaa esiin nuorten aikuisten sukupolvi, joka palavasti rakastaa Jeesusta ja jotka kulkevat Jumalan kullekin kuljettavaksi antamaa tietä. Grafted haluaa nähdä nuorten aikuisten nousevan ja ryhtyvän tukemaan Israelin kansaa Jumalan Sanan perusteella.

Kymmenen vuoden kuluttua haluaisin nähdä Grafted-työssä mukana olleiden yhä seuraavan Herraa ja omassa elämänpiirisään, tavallisina ihmisinä, tekevän yliluonnollisia asioita Jumalan valtakunnan työssä. Haluaisin nähdä näiden nuorten aikuisten perustavan Israel-rukousryhmiä ja -tilaisuuksia kotimaassaan ja puhuvan Israelin puolesta, ei vain hengellisissä piireissä, vaan myös eduskunnassa, kirkoissa, kouluissa, yliopistoissa jne.

Haluaisin Grafted-työmuodon olevan vahva vaikuttaja ja perusta, jonka vaikutuksesta yhä useammat nuoret aikuiset kaikkialla maailmassa ymmärtäisivät aikakautta, jossa elävät ja saisivat juurtua sukupolveksi, joka valmistaa tietä tulevalle Kuninkaalle. Grafted on työmuoto lopunajan sukupolvelle, jolla on lopunajan kutsumus.