Ei tapahtumia

Grafted Hands On -matkalla pääset mukaan Jumalan rakkauden työhön hyvin käytännöllisesti osallistumalla erilaisiin projekteihin, joissa autetaan israelilaisia, sekä juutalaisia että arabeja.

Hands On-matkat ovat upea tapa yhdistää huvi ja hyöty. Matkalla osallistumme ihan konkreettiseen auttamistyöhön tehden muun muassa puutarhatöitä ja kevyitä muuttohommia, siivoamalla huoneita ja pesemällä ikkunoita, viemällä avustuksia joko ruokana tai vaatteina, järjestämällä lastentapahtumia ja siivomalla puistoja.

Matkalla tutustumme myös Israelin maahan ja upeaan historiaan, vaikuttaviin turistikohteisiin ja nykytilanteeseen. Loistavat raamatunopettajat syventävät ymmärtämystämme Raamatun opetuksista. Moni Raamatun kertomus alkaa aivan toisella tavalla elämään paikan päällä.

Emme myöskään unohda lepoa ja hauskanpitoa. Kameliratsastus, jeeppisafarit, uiminen ja monet muut hienot kokemukset kannattaa tulla kokemaan ihan omakohtaisesti.

Tule mukaan ja anna oma panoksesi Israelin siunaamikseksi.

Grafted-lehtimajanjuhlamatkalla ryhmäläiset osallistuvat kiertueen lisäksi lehtimajanjuhlakonferenssiin Jerusalemissa. ICEJ:n järjestämät vuosittaiset juhlat ovat suurin turistitapahtuma Israelissa.

Lehtimajanjuhlille saapuu tuhansia kristittyjä ympäri maailmaa rukoilemaan Jerusalemin rauhan puolesta, ylistämään Herraan ja juhlimaan yhdessä kaikkien kansojen kesken. 

Lehtimajan juhla on loistelias juhla, jossa eri ihmiset tuovat oman osaamisensa Herralle. Upea musiikki, loistavat tanssit ja draamat, upeat lavasteet ja syvälliset saarnat takaavat loistavan juhlaviikon.

Lehtimajanjuhla on yksi tasokkaimpia juhlaviikkoja kristillisessä kentässä ja on todellakin kokemisen arvoinen tapahtuma niin nuorille kuin vanhemmillekin.

Grafted-lehtimajanjuhlamatka on upea yhdistelmä maahan tutustumista, juhlaa ja upeita ihmisiä. Matkalla tutustumme maahan kiertämällä sen upeita historiallisia kohteita. Luomme samalla kontakteja toisiin nuoriin, joita tulee ympäri maailmaa näille matkoille. Tasokas opetus on keskeinen osa matkaa ja tasokas lehtimajanjuhla on aina upea kokemus, vaikka useammankin kerran jälkeen.

Lähde mukaan kokemaan ainutlaatuinen matka hyvässä seurassa.

1200913285_44.jpg

Hands On Tour 2008

Lähde mukaan unohtumattomalle matkalle tänä kesänä. Vie itsesi lahjaksi 60v Israelille

Liitetiedostot

Ei tiedostoja tällä sivulla

Kuvat

1200913285_44.jpg
Oletko tuntenut Jumalan kutsuvan sinua Israeliin? Jumala kutsuu meitä vastaamaan Jesajan kirjan haasteseen ja olemaan toivon, lohdutuksen ja ennalleenasettamisen ääni Israelin kansalle. Jumala varustaa nuorta sukupolvea valmistamaan tietä Hänelle ja viemään totuutta kaikille kansoille. Jumala rohkaisee meitä tutkimaan maata, jossa hän on syntynyt, elänyt, kuollut ja ylösnoussut! Lähde mukaan Hands On-matkalle kesällä 2008.

Nuorten aikuisten Hands On -matkalla kunnostetaan, siivotaan ja raivataan. Työvälineiksi kaivataan käsiä, jotka haluavat siunata Israelia käytännöllisin tavoin. Erilaiset ulko- ja sisähommat kuten ikkunoiden pesu, puutarhatyöt ja maalaaminen on hauskaa ja iloista puuhaa, jonka
kautta israelilaisten sydämet avautuvat. Anna lahjasi 60 vuotta täyttävälle Israelille tuomalla itsesi Israeliin! Käytännön palvelutyön lisäksi matkassa on täynnä muitakin kokemuksia, mm. yö beduiiniteltassa, Kuollutmeri, Länsimuuri ja matkustelua pitkin Israelia kansainvälisen nuorten aikuisten ryhmän kanssa.

Matkan hinta on 1295€ ja se sisältää lennot, majoituksen puolihoidolla, retket, opetusmateriaalin ja muuta mukavaa:D

Tartu tilaisuuteen ja kysy lisää matkanjohtaja Rami Lehtolalta, 050 376 3138, rami.lehtola@icej.fi tai ICEJ:n
toimistosta 0207 181 280, icej@icej.fi. Paikkoja rajoitetusti, ilmoittaudu jo tänään!

Viimeinen ilmoittautumispäivä 20.4. !!!

Lentoaikataulu:
Finnair (AY) ja EL AL (LY)
26.6. Helsinki 7.55 – Zürich 9.40 – AY861
26.6. Zürich 12.45 – Tel Aviv 17.40 – LY348
6.7. Tel Aviv 7.05 – Budapest 9.35 – LY365
6.7. Budapest 11.40 – Helsinki 15.00 – AY754

Matkaohjelma:
1.pvä: Saapuminen Israeliin, infoa, aloitusilta, yöpyminen Galileassa
2. pvä: Aamulla veneretki Gennesaret-järvellä, Autuuksien vuori, Tabgha, Golan, valmistautuminen palveluprojektiin
3. pvä: kanoottiretki Jordan-joella, ylistysilta
4. pvä: Natania, palveluprojekti ja yöpyminen Hadassah Neurim -nuorisokylässä
5. pvä: Natania, palveluprojekti Hadassah Neurim -lastenkodissa
6. pvä: Kuollutmeri, kameli- ja aasiratsastusta Juudean autiomaassa, iltatilaisuus, yöpyminen beduiiniteltassa
7. pvä: Matkustus ylös Jerusalemiin, lounas ICEJ:n toimistossa, iltapäiväluennot, yöpyminen Olive Tree -hotellissa
8. pvä: Palveluprojekti ruoanjakelupaikassa Jerusalemissa, Tel Aviv -projekti, Jerusalemin Vanhakaupunki, valmistautuminen seuraavan päivän projektiin
9. pvä: Päivä arabilasten kanssa Vanhassakaupungissa, Sapattiateria
10. pvä: Öljymäki, Länsimuuri, Vanhakaupunki, Puutarhahauta, päätösjuhla

Ilmoittautumislomake

Tulosta ilmoittautumislomake tästä